Radonmittaus – tehosta ilmanvaihtoa ja estä radonin pääsy sisätiloihin

Radonmittaus kannattaa, sillä on hyvä selvittää oman kotinsa radonpitoisuus. Radon voi aiheuttaa terveysongelmia, mutta ilmanvaihdon tehostamisella on keskeinen rooli ongelman ratkaisussa.

Suomalaisissa asunnoissa esiintyy maailman suurimpia radonpitoisuuksia. Merkittävä ongelman aiheuttaja on kylmä ilmastomme ja kallioperäinen maaperämme.  Kylmän ilmaston vuoksi maassamme käytetään paljon tulipesiä kylmänä vuodenaikana ja samalla energiatehokkuuden nimissä talviaikainen ilmanvaihto usein minimoidaan.

Myös rakennustavoissamme piilee riskejä, esimerkiksi maanvarainen laatta tai asuintiloihin yhteydessä oleva vuotoilmavirroille altis kellarikerros eivät mahdollista alapohjatilan tuuletusta. Maan ollessa roudassa talviaikaan, muodostaa asunto lämpimän kohdan maaperässä, josta radon vapautuu helposti sisäilmaan.

Radon vapautuu kallioperästä, eikä sen syntymiseen voida juurikaan vaikuttaa. Tämän takia radonin torjunnassa keskitytään lähinnä estämään radonin pääsy sisätiloihin. Keinoja on useita, kuten esimerkiksi rakenteiden tiivistäminen, radonimuri, radonkaivo ja ilmanvaihdon tehostaminen. Rakennuksen alipaine myötävaikuttaa merkittävästi radonin kulkeutumista sisätiloihin. Huomion arvoista on myös, että tulipesien tarvitsema korvausilma aiheuttaa merkittävästi alipainetta palamisprosessin aikana.

Miten radonpitoisuus mitataan?

Radonmittaus tulee tehdä talvella, jotta mittaustulokset ovat tarkkoja. Radonpitoisuus mitataan pitkän ajan keskiarvona, joten alle 2 kk mittausjaksoa ei suositella. Löydät koko Suomen kattavan tietokannan radonista ja mittausohjeista täältä. Säteilyturvakeskuksesta voi tilata mittausrasiat radonin mittaamista varten, tai vaihtoehtoisesti voit pyytää konsulttiapua alan ammattilaiselta.

Mitkä ovat radonin terveysvaikutukset?

Radon on radioaktiivinen jalokaasu, joka on väritön ja hajuton. Radon luokitellaan virallisesti karsinogeeniksi, ja on tupakoinnin jälkeen toiseksi yleisin keuhkosyövän aiheuttaja. Tilastojen mukaan radoniin menehtyy yli 300 ihmistä Suomessa vuosittain. Radonpitoisuus asunnossa on syytä selvittää kaikkialla Suomessa, sillä sallittuja radonin raja-arvoja ylittäviä kohteita löytyy lähes kaikkialta.

Radon ja ilmanvaihto

Ilmanvaihdon tehostamisessa tulee varmistua, että poistoilmanvaihdon tuottama alipaine kompensoidaan riittävällä ja hallitulla korvausilman saannilla rakennukseen. Korvausilman virtaaminen mahdollistetaan sitä varten tehdyistä seinien yläosassa sijaitsevista korvausilmakanavista. On myös huolehdittava, että korvausilmakanavan päätelaite venttiili ei estä virtausta, ja että kanavassa sijaitseva suodatin vaihdetaan riittävän usein, jotta virtaus ei esty.

Useissa taloissa, jossa radonpitoisuudet ovat korkeat, on olemassa riittävän tehokas koneellinen poistoilmanvaihto, mutta korvausilmaventtiilit ovat joko riittämättömästi mitoitetut tai osittain suljetut vedontunteen vähentämiseksi.

Rakennuksen alipaineisuuden vuoksi korvausilma kuitenkin jatkaa virtaustaan vuotoilmavirtauksena rakenteiden lävitse tuoden sisäilmaan erilaisia toksiineja sekä radonia. Näissä kohteissa pelkkä korvausilmavirtausten siirtäminen rakennevuodoista korvausilmakanavien kautta tapahtuvaksi laskee usein radonpitoisuutta riittävästi. Käytännössä joko avataan vedontunteen vuoksi suljetut venttiilit tai vaihdetaan ne korvausilmalaitteisiin, jolloin koko korvausilmakapasiteetti on käytössä myös radonin kannalta kriittiseen talviaikaan.

Taloissa, jotka ovat varustettu ilmanvaihtokoneella eli koneellisella tulo– ja poistoilmanvaihdolla, on seurattava ilmanvaihtokoneen tuloilman ja poistoilman erotuksena muodostuvaa alipainetta, jotta ilmanvaihdon poistoilman määrä suhteessa tuloilmaan ei kasva liian suureksi. Mikäli ilmanvaihto-kojetta ei ole varustettu automatiikalla, joka huomioi ajoittaiset tulipesien, keskuspölynimurin tai keittiön poistoilmavirrat, voi asunnon alipaine kasvaa hetkellisesti merkittävästi.

Miten korvausilma tulisi mitoittaa?

Perusperiaate korvausilmakanavien mitoittamiseksi on 1 x Ø 100 mm:n korvausilmakanava per puhdas huone, eli makuuhuoneet ja olohuone. Lisäksi erillinen takkahuone tai huone, jossa tulisija sijaitsee, kannattaa myös varustaa korvausilmakanavalla.

Korvausilman tuottamaa vedontunnetta ja ylilämmitystarvetta vähentämään on kehitetty Mobair 2030S, kiertoilmalla lämmittävä korvausilmaventtiili, jonka avulla huoneiden viihtyvyys voidaan nostaa nykypäivän vaatimusten mukaiseksi.

Mobair 2030S ripustetaan korvausilmakanavan eteen sekoittamaan kylmä korvausilma huoneen yläosaan kerrostuneeseen lämpimämpään ilmaan. Näin kierrätysmenetelmällä voidaan minimoida vedontunne sekä ylimääräinen lämmitystarve ja välttyä korvausilman rajoittamisesta syntyvistä sisäilman laatuongelmista.

Korvausilman kuntoon saattamisen jälkeen tulee mittauksin todeta radonpitoisuuden muutos ja tarvittaessa kääntyä radonkorjauksia tarjoavien alan ammattilaisten puoleen oikeiden jatkotoimenpiteiden kartoittamiseksi.

> Tutustu kattavaan valikoimaamme ilmanvaihto- ja korvausilmalaitteita

Etkö ole aivan varma oikeasta laitteesta?
Il­man­vaih­to­bot­tim­me auttaa.

Tutustu tuotteisiimme

Suosittu
Mitsubishi Electric Lossnay VL-100 -mini-ilmanvaihtolaite

Mitsubishi Electric Lossnay VL-100 -mini-ilmanvaihtolaite on lämmön talteenotolla varustettu huonekohtainen ilmanvaihtolaite. Se onkin oiva valinta esimerkiksi olohuoneen tai muun isomman tilan ilmanvaihtoon.

mitsubishi electric lossnay vl-100 mini-ilmanvaihtolaite.
Suosittu
Mitsubishi Electric Lossnay VL-50 -mini-ilmanvaihtolaite

Mitsubishi Electric Lossnay VL-50 -mini-ilmanvaihtolaite on lämmön talteenotolla varustettu huonekohtainen ilmanvaihtolaite, joka on tarkoitettu asennettavaksi makuuhuoneisiin tai muihin pienempiin huonetiloihin.

mitsubishi electric lossnay vl-50 mini-ilmanvaihtolaite.
Suosittu
Mobair 2030S -korvausilmalaite kiertoilma­lämmityksellä

Mobair 2030S -korvausilmalaite sopii erityisesti omakoti-, rivi- ja kerrostaloasuntoihin. Alhainen energiankulutus. Kotimainen Avainlippu-tuote.

Mobair 2030s korvausilmaventtiili kuvattuna edestä.